25. marraskuuta 2014

Ristiäiset+voittaja

Ristiäisiä juhlittiin 15.11, mun vanhempien kotona.




Tämä pieni poikamme sai nimen Sebastian Eemil
Nimillä ei ole sen kummempia tarinoita. Mies sanoi ultran jälkeen, että sehän on ihan Sebastianin näköinen. Myöhemmin minäki lämpenin sille nimelle. Eemil nyt vain sattui olemaan hyvä jatko siihen, ja halusin että nimi alkaa e-kirjaimella, niinkuin isoveljensäkin toinen nimi.

Toinen nuista nimistä on mun veljen toinen nimi, ja toinen taas miehen veljen nimi. Tämä ei kyllä ollut tarkoitus, mutta hyvä vaan silti että "kuuluvat sukuun" nuo nimet :)


Kummeiksi pyydettiin miehen veljeä ja hänen avovaimoaan, mun pikkuveljeä, ja meidän ystäväpariskuntaa :)


Eipä niistä sitten enempää :D.
Mulla oli täällä aiemmin se arvauskisahommeli liittyen raskauteen/synnytykseen/nimeen. No, hankalaa oli päättää "voittaja", kun ei kenelläkään mennyt täysin oikein. No, päädyin kumminkin "Janinaan".


Nämä siis oikein:

1. 40+0
2. 4040g ja 52cm
3. 6kg
4. Sebastian
(Benjamin oli jossain vaiheessa myös ehdolla nimeksi;) )

Eli jos Janina haluat pienen muistamisen niin laita osoite mulle s-postiin, ilona.koo@hotmail.com :)

21. marraskuuta 2014

Sopivasti onnellinen

Ajauduttiin eilen miehen kanssa syvälliseen keskusteluun. Maailman vääryyksistä, ja varsinkin lasten asemasta maailmassa. Siitä että Suomi on oikeastaan taivas maan päällä, jos suurimmat murheet on lapsilisän muutaman euron leikkaus.

Maailmassa kuolee joka vuosi yli 6 miljoonaa lasta ennen 5-vuotis syntymäpäiväänsä.  


Se että Kristian syö karkkia liian usein, valvoo myöhään, syö pullaa lounaaksi, lahjotaan karkilla hiljaiseksi, on pientä verrattuna siihen, mitä joidenkin kohdalla on.

Kyllä saa olla onnellinen että saa kuulla päivittäin huutoa, itkua, kitinää ja marinaa. Kyllä saa olla onnellinen, kun sisältä lämpimästä saa valitella syksyn sateita. Kyllä saa olls onnellinen, että on rahaa ostaa sitä kallista lihaa/kahvia/bensaa kaupasta. 


Ja ennen kaikkea, saa olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että illalla voi lämpimän takkatulen lämpöön koko perhe istahtaa ja lösähtää, yhdessä ja terveenä.






Kyllä saa olla onnellinen siitä, kun mies laulaa "minulla on maailman, kaunein vaimo".
Kun vauva hymyilee hampaatonta hymyä ikenet loistaen ja sanoo "hööö!".
Kun esikoinen illalla nukkumaan laittaessa kietoo kädet kaulaan ja laulaa: "tykkään susta, halkeen!.". <3

20. marraskuuta 2014

Synnytyskertomus

Lauantaina 4.10 (rv 40+6) käytiin pyhäjoella, miehen kotona pieni reissu. Kun eihän sitä muutakaan tekemistä ollut, kuin venailla vauvaa. Siellä yhtäkkiä havahduin, että en oo koko päivänä tuntenu liikkeitä juurikaan. Itku kurkussa sanoin miehelle et nyt lähetään sairaalaan.

Mies ei turhia aikaillu(tietenkään) vaan lähettiin saman tien ajamaan Ouluun. Kauaa ei menny kun oltiin perillä(tais tulla miehellekki hätä..), illalla klo 20.

Vietiin poika hoitoon, ja jatkettiin matkaa sairaalaan. Kun menin makaamaan siihen pöydälle käyriä varten, alko samantien hirveät jumppailut mahassa, ja sydänäänetki oli oikein loistavat.

Käytiin vielä silti lääkärin näytillä, ja ultratessa hän sitten totes että on tosi vähän lapsivettä(niin kuin olin jo itse aavistellut, oli vain semmonen tunne).
Kysyi että onko sulla kamppeita mukana. No eihän mulla ollut, ees neuvolakorttia(mistä sainkin kuulla..). Lääkäri sanoi, että tulkaa sitten aamulla tänne takas, niin käynnistetään.

Yö meni valvoessa ja hermoillessa. Yhden tunnin sain nukuttua koko yönä. Nyt se vihdoin tapahtuis, nyt me saatais meidän rakas vauva maailmaan. 

Vietiin isoveli mummulaan hoitoon, ja mentiin sairaalaan. Käynnistys tapahtui ballongilla. Lyhyesti; se ärsyttää kohtua sieltä sisältä päin, aiheuttaen supistuksia. 

Klo 11 laite laitettiin paikalleen ja täytettiin vedellä, se ei sattunut yhtään. Oli vaan inhottavan tuntuinen, kun se vesiputki mikä meni sinne kohdunsuulle, peitettiin kumihanskalla(kyllä, kumihanskalla :D) ja kiinnitettiin reiteen.

Olin lukenut "kauhutarinoita" siitä, että jotkut synnyttäjät ovat joutuneet takaisin kotiin odottelemaan supistusten ja synnytyksen alkamista. Päätin että minähän en enää kotiin mene, tänne tultiin tänään synnyttämään.

Ballongin laiton jälkeen menin sänkyyn makoilemaan, ja minut laitettiin käyrillä(mistä siis seurattiin vauvan sydänääniä, ja minun sykettä myös.). Vauvan syke oli korkea kokoajan, n. 170. Normaalisti tällä vauvalla on ollut 140-150.

Jouduinkin sen takia olemaan melkein kaksi tuntia siinä yhteensä. Välissä kävin syömässä, mutta syömisestä ei tullut enää mitään, sillä supistukset alkoivat. Ne alkoivat heti kipeinä. Tuli jo tunne et jos menisinkin kotiin, en halua vielä synnyttää..

Synnytyskertomukseen laitettiin että supistukset alkoivat klo 13.
Yritin lähtä käymään vessassa, mutta en pystynyt kävelemään sitä parin kymmenen metrin matkaa, sillä supistuksia tuli kokoajan, ja tosi kipeesti. Vähän väliä piti pysähtyä, ja mies joutui selkähierojan rooliin.

Sain käveltyä lääkärin huoneeseen, jossa sitten päätettiin ottaa ballonki pois. Se oli onneksi työnsä tehnyt, sillä olin auki 4cm, ja puhuttiin synnytyssaliin lähdöstä. "Päätöstä" piti vielä kuitenkin jonkun aikaa odotella, ja supistukset vain paheni. Supistusten välissä ei ehtinyt edes levähtää, kun juuri kun oli yhdestä selvinny, seuraava alkoi.

N. klo 15 siirryttiin saliin. Sain avukseni todella ihanat kätilöt(toinen oli vielä opiskelija, mutta juuri valmistumassa), joita ilman ei kyllä synnytyksestä olisi tullut mitään. Juteltiin heidän kanssaan, ja sovittiin että laitetaan pcb-puudute, eli kohdunkaulanpuudute. Sunnitelmissa oli laittaa myös jossain vaiheessa spinaali-puudutus.

Puudute vaikutti jonkun verran. Kipu helpotti vähäksi aikaa, mutta tuli kohta takas. Kokeiltiin uudestaan, ja taas sama homma; helpotti ehkä n. 10 minuutiksi, mutta taas kun vaikutus loppui, supistukset jatkuivat.

Supistukset olivat oikeasti todella kipeitä kokoajan, ja säännöllisiä, noin 5 minuutin välein.

Tässä kohtaa mulla on huonot muistikuvat, koska olin niin sekaisin kivusta. Lääkäri(joka oli laittanut edelliset puudutteet), tuli katsomaan. Siinä vaiheessa taisin olla 6-7 cm auki, ja lääkäri puhkaisi kalvot, n. klo 17 ja tilasi epiduraalin.

Sen laittoa jouduttiin odottelemaan aika kauan, tai siltä se ainakin tuntui niiden kipujen keskellä.

Ja se laitto.. se oli yhtä tuskaa. Mua aseteltiin siinä oikeaan asentoon, jossa piti olla kyljellään, leuka rinnassa ja selkä pyöreänä, jalat koukussa, ja ihan liikkumatta. Koitappa siinä olla liikkumatta, kun supistukset oli pahimmillaan sillä hetkellä. Menin paniikkiin ja aloin hyperventiloida(kätilön hieno sana :D), ihan oikeasti luulin että kuolen siihen kipuun. (Supistuskäyrä hipoi huippua kokoajan)
(Joidenkin mielestä synnytykseen kuuluu kipu, mutta ei minun mielestä ainakaan. Ei tuommosta kipua pitäisi kenenkään joutua kokemaan.)

Edellisessä synnytyksessä epiduraalin laiton jälkeen, kivut loppuivat samantien. Nyt tietenkin toivoin ja luulin että kävisi taas niin.
Olin jo suunnitellut että epiduraalin jälkeen otan pienet päiväunet. Turha toivo. En halunnut ryhtyä ponnistusvaiheeseen niin vähien unien jälkeen.

Muutaman supistuksen jälkeen kipu alkoi hiipumaan. Ei sentään täysin loppunut, semmoinen paineen tunne jäi takapuoleen. Kätilö sanoi että sitten kun se paineen tunne ei häviä ollenkaan, vaan jää päälle, niin sitten aletaan ponnistelemaan.

Jossain vaiheessa tuli sit se armoton kakkahädän tunne, et olis pakko juosta vessaan :D Pyydettiin kätilöt paikalle.

Kohdunsuu oli auki vaadittavat 10 cm, eli ponnistusvaihe voitiin aloittaa.

Päätin ponnistaa kylkiasennosta, mikä oli huomattavasti helpompaa kuin puoli-istuva, niin kuin viimeeksi. Eroa oli muutenkin viime kertaiseen, tällä kertaa nimittäin tunsin kaiken ponnistuksen aikana, mikä oli siinä mielessä hyvä että tiesin milloin piti ponnistaa. 

Ponnistusvaihe tuntu ikuisuudelta, mutta todellisuudessa kesti vain 10 minuuttia.

Klo 19:09 syntyi maailmaan meidän pieni iso poikamme 




Synnytys oli siis tuskainen ja kipeä, mutta onneksi myös lyhyt. Kestoksi merkattiin 6h(supistusten alkamisesta).

Jos vielä tuun raskaaksi, aion kyllä ehdottomasti käydä pelkopolilla, pienimuotoinen synnytyspelko ja traumat kyllä jätti tämä :)

Vaikkakin se palkinto oli maailman paras 

4. marraskuuta 2014

Veljekset kuin ilvekset

Pikkuveli ja Isoveli


Pikkuveli ja Isoveli

Isoveli ja Pikkuveli

Isoveli ja Pikkuveli

<3

Nenät ja otsarypyt on molemmilla samalaiset.
Pikkuveljellä on enemmän hiuksia, ja hiukan myös tummemmat.
Isoveljellä on(oli) isommat ja "kirkkaammat" silmät.
Kaikkien mielestä pojat ovat aivan toistensa näköiset, hankala oli vaan löytää samalaisia vertailukuvia.

Kohta päästään viettämään ristiäisiä, ja pikkuveljenkin nimi paljastuu :)